perjantai 24. kesäkuuta 2011

Hyvitysmaksut historiaan

Suomen tietoyhteiskuntakehitys on vaarassa valtion ja ns. taiteilijoiden rahastuksen vuoksi. Elias Tuomaala kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä hyvitysmaksusta.
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/megafoni/hyvitysmaksut-historiaan


Viime aikoina on ehdotettu hyvitysmaksun laajentamista myös mm. älypuhelimiin, jotka nimensä mukaisesti ovat enemmän puhelimia kuin kotimaisen taiteen tallentimia, ja laajakaistayhteyksiin.
Etenkin laajakaistan maksuttaminen tuntuu oudolta, koska sitä käyttää nykyään miltei koko väestö, eivät vain kopioijat tai edes tallennuslaitteiden hankkijat. Internetyhteys kuuluu myös YK:n tuoreen raportin mukaan ihmisoikeuksiin, ja etenkään Suomen kaltaisessa maassa, joka pyrkii esiintymään tietotekniikan edelläkävijänä, ei pitäisi tietoisesti rajoittaa, hankaloittaa ja kallistaa internet-yhteyden hankkimista näennäisen tekijänoikeussyyn perusteella.
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/megafoni/hyvitysmaksut-historiaan

Suomalainen tietoyhteiskunta on jo kriisiytynyt ja kovat hyvitysmaksut uhkaavat kriisiyttää sitä lisää. Nokian romahtamisesta kärsii juuri nuoripolvi kuten Elias Tuomaala.
http://jtalous.blogspot.com/2011/06/nokian-asema-tukala.html

http://mediavahti.mullo.net/2011/05/28/waretus-ja-hyvitysmaksut/

http://jalkijupinaa.blogspot.com/2011/01/mika-hyvitysmaksu-on.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti