perjantai 26. huhtikuuta 2013

Todellisuus ja totuus

Ihmisen on vaikea yltää todellisuuteen ja totuuteen. Seisomme pitkälti upottavalla maaperällä ajattelussamme. Ihmisen aivojen teho ei oikein riitä käsittelemään sitä missä elämme vaan joudumme yksinkertaistamaan ja yksipuolistamaan ajatteluamme niin paljon. Yksinkertaistaminen auttaa näkemään mutta samalle se kadottaa paljon.

Erityisenä ongelmana on, että inhimillinen ajattelu on yhtäaikaa sekä sosiaalista että yksilöllistä ja ei ole olemassa paikkaa mikä olisi vakaa ja turvallinen. Uskonnoilla on ollut pyrkimystä rakentaa ajatusrakennelmia ja kivikirkkoja, jotka olisivat vakaita mutta mahtavimmatkin kivikirkot ovat todellisuudessa varsin huteralla pohjalla. Pahimmillaan teoreettisia ja käytännön huteruuksia täytyy paikata ja pönkittää valheilla ja murhilla.

Matematiikassa joskus vielä ennen vanhaan pyrittiin totuuteen ja kauneuteen mutta sitten iso osa havaitsi että tälläinen tavoite ole kovinkaan järkevä eikä edes mahdollinen.
http://finnsanity.blogspot.fi/2013/04/porvarillinen-maailmanjarjestys.html

http://alusta.uta.fi/artikkelit/2013/03/21/petollinen-maalaisjarki.html

Nykyinen teollinen järjestelmä ei ole kestävä siinä mielessä, että sitä pystyttäisiin jatkamaan mitenkään kovinkaan pitkään. Nykysysteemiä voidaan pyörittää ehkä parisataa vuotta, maksimissaan muutama tuhannen vuotta isoilla uudistuksilla. Tosin nykyinen teollinen järjestelmä on kuitenkin riittävän vakaa, että nykyään päättävissä asemissa olevat ehtivät eläkkeelle.
http://jpoli.blogspot.fi/2013/04/oljy-loppumassa.html

http://www.treehugger.com/cars/vast-reserves-lithium-found-wyoming-could-meet-all-us-demand.html

https://arctictruth.org/

http://www.greenpeace.org/international/en/news/Blogs/makingwaves/telling-the-arctic-truth/blog/44884/

Hiilipohjainen teknologia on tietyllä tasolla ongelmallinen vaikka toisaalta hiileen sisältyvä tieto on valtava ja se ei ehkä ole kovinkaan suuri ongelma.
http://ilmastohuijaus.blogspot.fi/2013/04/britannia-3600-sahkoautoa-myyty-5000.html

Hiili on elämän raaka-aine maapallolla ja vaikka CO2 pidetään ongelmana niin toisaalta CO2 on kuitenkin harmiton kaasu monessa mielessä ja elämän lähde. Itse en pidä maapallon lämpötilan nousua kovinkaan suurena ongelmana, koska nyt elämme todellisuudessa poikkeuksellisen kylmiä aikoja ja maapallon historiassa CO2 pitoisuudet ovat olleet korkeampia aikaisempina kausina.

CO2 on ongelma vain ihmiskeskeisestä näkökulmasta nähtynä. CO2 kohoaminen voi aiheuttaa suuria ongelmia ihmiselle mutta maapallon elämälle CO2:n nousu on siunaus. Ihminen vapauttaa monia tärkeitä ravinteita kiertoon maaperästä ja kallioperästä ja tälläinen ravinteiden lisäys parantaa elämän mahdollisuuksia kehittyä. Yleisestikin länsimainen ajattelu lähtee pitkälti ihmisestä ja ihmisen edusta. Jos kykenemme pääsemään ulos tässä inhimillisyyden kehästä meille avautuu kokonaan uusia näkymiä ja ymmärryksen lähteitä. Vieläkin länsimainen filosofia rämpii modernisaation ja totaalimodernisaation fantasioissa kykenemättä irtaantumaan näistä kehistä.
http://www.eppgroup.eu/fi/video/European-Dialogue-on-Modernisation-with-Belarusian-Society-%E2%80%93-key-to-achieving-democratic-reforms

http://unesdoc.unesco.org/images/0008/000838/083839eo.pdf

http://www.skepticsunited.arkku.net/2013/04/26/informaatio-on-kaunista-virheellista-argumentointia/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti